YKV palkitsi painijoitaan

Ylistaron painilla menee kovaa. Kuluneen kauden aikana seuran niskanvääntäjät ovat tarjoilleet yleisölle Suomessa ja ulkomailla sellaista heittorepertuaaria, että seuran edustustakeissa saa pelonsekaista kunnioitusta missä kisoissa tahansa. Kauden aikana voittoja tuli useita SM-Kisoissa, kokemusta EM-kisoista ja oltiinpa Kajaanissa järjestetyissä Pohjoismaidenmestaruuskisoissa menestymässä, pronssia tuli Tomi Loukolalle.

Kausi on mennyt harjoituksissa, leireillen Kuortaneella sekä Jarkko Ala-Huikun, takavuosien Euroopan mestarin ja moninkertaisen Olympiakävijän vetämissä NOV-treeneissä.
Heittoja fiilataan uudessa harjoitustilassa koulukeskuksen tiloissa. Ryhmien suurentuminen, lajin kasvanut kiinnostus Petra Ollin Maailmanmestaruuden myötä sekä kilparyhmäläisten väistämätön kasvaminen on johtanut siihen että uusi sali on valitettavan pieni.

Palkitut
Paras painija: Tomi Loukola
Paras Tyttöpainija Vilma Lehtimäki

Kun palkitsemistilaisuus oli saatu pidettyä, seuraavalla viikolla seuran jässikät kävivät Kadettien (alle 17V) vapaapainin SM kisoissa Porvoossa. Kolmihenkinen joukkue toi Ylistaroon yhden Suomenmestaruuden (Nestori Mannila), Pronssia (Tomi Loukola) ja nelostilan (Onni Rintamäki). Näiden herrasmiestenalkujen nimet kannattaa alleviivata ja laittaa kirjahyllyyn Valmetin ohjekirjan ja perheraamatun väliin. Tällä vauhdilla kymmenen vuoden päästä nimet ovat kaikkien huulilla.

Samankaltaiset artikkelit