Multi-Sport kilpailunjohtajan kiitos

Kilpailunjohtajana/ratamestarina haluan kiittää kaikkia Multi-Sporttiin osallistuneita kilpailijoita. Kisan tunnelma oli hieno, kiitos kilpailijoiden ja heidän huoltojoukkojensa mahtavasta asenteesta kilpailua ja muita kisaajia kohtaan! Sen, mitä kilpailua ehdin sieltä täältä seurata, voin sanoa, että varmasti jokaisella joukkueella oli omat vahvat ja vähän vähemmän vahvat hetkensä.

Muutama kohta kisasta jäi ratamestarillekin erityisesti mieleen. Parin viikon vesisadekuurojen kastelema nevan ylitys oli rajumpi, kuin olin ajatellut vielä kuukausi sitten. Pellon omistajan, jonka pellonreunaa reitti kulki, oli ollut kisaa seuraamassa suon ylityksen jälkeen. Kommentti päivällä oli, ”käsittämätööntä porukkaa, kaikki oli henkihieveris, rapaa polovihin asti, mutta kaikki naureskeli”. Orisbergis oli vesistön ylitys. Vakuutin kilpailun turvallisuuspäällikölle, että finfoamia ei saa poikki millään. Mutta pari kisaajaa sai! Ensi vuonna mennään puntarin kautta vesistötehtävälle… Ja onneksi, tänäkin vuonna, pari joukkuetta teki pakollisen eskimokäännöksen melontarastilla. Taisi olla jopa sen verran ratkaiseva se toinen keikaus, että helpotti loppuratkaisua Trio Open sarjan voittotaistelussa? Rankkarirastilla torjuntavastuun kantoi loistavasti 11 -vuotias Touko Viirimäki. Verkkoihin meni kaikkiaan kuusi laukausta. Kisan jälkeen Touko palkittiin Vezina Trophyllä eli Parhaan Maalivahdin pytyllä!
Kiitos kilpailijoilta saadusta palautteesta! Ensi vuoden kisasta yritetään tehdä vielä parempi.

KIITOS JA TERVETULOA ENSI VUONNA!

Jukka Karhunen

Kilpailun lopputulokset 2016

Samankaltaiset artikkelit